“Loistava konserttisarjan avaus.”
Satakunnan Kansa

KAAÅS Trio

  • Annemarie Åström, viulu
  • Ulla Lampela, sello
  • Tiina Karakorpi, piano

KAAÅS – trio soitti debyyttikonserttinsa Nurmijärven musiikkipäivillä keväällä 2011. Pianisti Tiina Karakorpi ja viulisti Annemarie Åström olivat soittaneet duoa yhdessä jo noin kaksikymmentä vuotta. Heille syntyi ajatus pyytää mukaan samanhenkistä, eläytyvää ja herkkää muusikkoa - sellisti Ulla Lampela tuntui luontevalta valinnalta. Trion jäseniä yhdistää lisäksi omat pienet lapset ja heidän ympärillään onkin ainainen pieni, positiivinen kaaos. Luovuus syntyy kaaoksesta! KAAÅS – trion nimi tulee heidän sukunimistään, Karakorpi, Åström sekä Ullan sukunimestä yksi A nimen keskelle.

Trio on esiintynyt menestyksekkäästi mm Kauhavan musiikkijuhlilla (helmikuussa 2012) Euran konserttisarjassa (marraskuussa 2012), Nurmijärven musiikkipäivillä (huhtikuussa 2011, toukokuussa 2012) sekä Suomen Solistiyhdistyksen konserttisarjassa (marraskuussa 2012). Heidän soittoaan on luonnehdittu mm helmeilevän romanttiseksi sekä sointiaan säkenöivän vivahteikkaaksi. KAAÅS-trion ohjelmisto koostuu barokista nykymusiikkiin ja trion jäsenet ovat avoimia kokeilemaan uusia konserttimuotoja mm yhdessä tanssijoiden ja näyttelijöiden kanssa. Trio esiintyy mielellään myös sairaaloissa ja palvelutaloissa.

Trion jäsenet kokevat lapsille esittämisen tärkeäksi ja heidän omat lapsensa ovatkin usein mukana kiertueilla ja jopa välillä harjoituksissa. Syksyllä 2012 trio sai olla mukana Anna Noran Kani Koipeliini –lastenoopperassa. Suosittu ooppera esiintyy ensi kesäkuussa Ilmajoen Musiikkijuhlilla.

Muita tulevaisuuden projekteja ovat mm Harri Wessmanin koko pianokamarimusiikin levyttäminen Alballe, konsertit Ahvenanmaan musiikkijuhlilla elokuussa 2013, Pietarissa syksyllä 2013, Wäinö Aaltosen museon konserttisarjassa 29.10.2013 sekä Sibelius-Akatemian konserttisarjassa syksyllä 2013.

Arviot

"KAAÅS toteutti Arenskyn kekseliäät melodiat täysipainoisen vivahteikkaasti"

Satakunnan Kansa 13.11.2012 (Lue arvostelu)

"Musiikki on viimeinen asia joka ihmiseltä lähtee"

KAAÅS-trio saattohoitokodissa 8.11.2012 (Lue arvostelu)

"Taitavan soiton parissa viihtyi ummikkokin"

Komiat-lehti 22.2.2012 (Lue arvostelu)

Kuuntele

A. Arensky: Pianotrio d-molli Op. 32, I Allegro moderato.
KAAÅS-trio Sibelius-Akatemian konserttisalissa 12.11.2012